google tags

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Vaikeudet ihmissuhteissa

 Halusin puhuu hieman mun omista vaikeuksista ihmissuhteissa. Tää on ollu mulle tosi arka aihe, jota ollaan terapeutin kanssa käsitelty paljon terapiassa ja siks tästä tekstistä tuleekin ehkä "paljastavin" aihe mistä kirjotanSiitä varmaan johtuukin että tää on lojunu yli puoli vuotta luonnoksissa.

Mulla on mennyt vuosien varrella monenlaisia ihmissuhteita katki. Ihmissuhde sotkut on aina tosi raskaita prosesseja käsiteltäväksi. Nyt vanhempana oon tajunnu, että monilla on näitä ja että jotkut ihmiset on vaan tarkoitettu kulkemaan vierellä sen tietyn ajan. Eikä kaikkien ole tarkoituskaan pysyä mun elämässä. 

Kävin kuvailemassa mummolassa rypsipellossa.

Mulla on menny perhesuhteita, ystävyyssuhteita kuin romanttisiakin suhteita poikki. Ehkä liikaakin tähän ikään mennessä. Ystävyyssuhteiden katkeaminen on kaikista raskainta noista kolmesta. Oot kertonu itsestäs just niitä herkkiä asioita, mitä ihan kaikki ei tiedä. 
Perhesuhteissa teitä sitoo kumminkin sama veri. Mulla on niissä taustalla tosi vaikeita ja monimutkasia asioita ja niitä on hankala yksin lähteä ratkomaan. Ihmissuhdetta ylläpitää kumminkin kaksi ihmistä. Monilla ihmisillä on tatuointi 'family first', mut en voi ite allekirjoittaa tuota. Hankaluudet perhesuhteissa on korostanu ystävyyssuhteiden tärkeyttä miun arvo asteikossa.

Luulen et iso osa näistä ongelmista ja konfliktitilanteista on johtunut myös siitä että mulla on itselläni ollu tosi paha olla. Se ei oo  kenenkään syy, eikä se oikeuta purkamaan sitä muihin tai kohtelemaan muita huonosti. Yleensä kumminkin ne läheisimmät ihmiset on semmoisia keille ei tarvitse esittää mitään ja joutuu näin olemaan niitä ihmisiä keille näytetään negatiivisiakin tunteita. 

Kuntosali on ollu mulle 'terveellisempi' tapa purkaa surullisuutta, turhautumista, vihaa, pettymyksiä ja murheita. Kun tunnin ajan paiskoo menemään rauta käsissä, siinä kummasti asiat alkaa järjestyy päässä ja olo on helpompi.

Myös tälleen nuorena, kun vielä etsitään itseämme voi ihan vaan eri elämäntilanteet ajaa erilleen. Onneksi kumminkin nyt tuntuu olevan elämässä sellaisia ihmisiä joita ei vuodet tai kilometrit haittaa ja vastavuoroisesti ymmärretään toisen kiireisimpiä ajanjaksoja elämässä.



-Milla-


lauantai 24. heinäkuuta 2021

Selviytymismoodi

Oon tässä lähiaikoina paljon miettinyt unelmia ja itsetuntoon liittyviä asioita. Oon niin kiitollinen että että näitä asioita löytyy miulta nykypäivänä.

Näin ei oo aina ollu. Kun elää monta vuotta vain selviytymismoodissa, niin aivokapasiteetista ei oikeastaan jää tilaa haaveilulle, unelmille ja kaikelle semmoiselle luovalle ajattelulle muutenkaan. Sitten niiden vuosien jälkeen, jotka on taistellu siinä selviytymismoodissa on vaan yksinkertasesti liian uupunut siitä omaa päätään vastaan taistelusta, joten siinä menee oma aikansa kun stressihormoonit väistyy ja kortisoli poistuu kehosta

Nätti auringonlasku
Ihmettelin aina kun kaikki puhui 'seuraa sun unelmia' tai 'mene intohimojasi kohti'. Mulla ei yksinkertaisesti kolme vuotta sitten ollut minkäänlaisia unelmia. Oikeastaan tän kolmen vuoden aikana olen vasta kunnolla oikeasti elänyt, enkä ole ollut vain olemassa. Ehkä näin on koska olen tajunnut, etten tarvitse kenenkään muun lupaa elääkseni omanlaistani elämää.

Suuri apu minkä oon terapiasta saanu on haitallisten ajatusmallien deletointi. Tein tosi paljon ennen sitä että kun alkoi mennä hyvin, Olin vaan huolissani siitä, että millon alkaa mennä taas huonosti. Well well kehä oli valmis, ettei ees osannu nauttia ajasta joka oli seesteistä ja kun tuli huonompi kausi, niin sitähän oli vatvonut koko sen ajan jo valmiiksi. Toki edelleen tiedostan että huonompien kausien mahdollisuus on iso, mutta seesteisemän ajan tullessa osaan pysähtyä ja nauttia siitä. 


Repäsin ja kokeilin miten punanen huulipuna sopii miulle.
Vaikka oon ollu aina perus positiivinen ihminen niin terapian myötä oon huomannu myös, miten kamalan negatiivisesti puhui itselleen ja ajatteli itsestään. Tosi paljon on jäänyt asioita tekemättä, kun pelkäsi epäonnistumista ja kyseenalaisti omia kykyjä selviytyä. Huono itsetunto vaikeutti elämää myös tosi ihmissuhteiden osalta. 

Ilman terapiaa en ois ikimaailmassa hakeutunu ammattikorkeakouluun. Oisin menny siitä mistä aita on matalin, ja suorittanu tutkinnon ammattikoulussa. Enkä siis tarkoita että ammattikoulu tasosissa tutkinnoissa ois mitään vikaa ja kaikkien pitäisi mennä korkeakouluun. Vaan esim terapeutti tiesi kuinka hyvin numeroin olin suorittanu sosiaali- ja terveysalan. Joten merkonomi ala miulle ois ollu aika helppo.

Mun kaveri valmistui lähihoitajaksi, niin juhlistettiin sitä vähäsen.

Yksi iso askel, mikä on tuonut rauhaa sielulleni, on se, että olen oppinut elämään epävarmuudessa. Varsinkin näin korona-aikana koko maailman tilanne on vähän epävarma. Pystytäänkö me nujertamaan tätä virusta vai jääkö se meijän arkeen ikuisiks ajoiks. Jatkuuko koulu kuukauden päästä etänä vai päästäänkö jo fyysisesti kouluun. Kaikki on kokoajan niin vaakalaudalla, että on oikeastaan vaan pakko löytää keinoja sopeutua. Elämä on jatkunut elämisen arvoisena rajoituksista huolimatta, vaikkakin kyllä tätä koronaväsymystä on ilmassa itsellänikin.


-Milla-



sunnuntai 6. kesäkuuta 2021

Kuntosalitreenaus

Kirjotin treenaamisesta aikaisemmin jo tuonne instagramin puolelle, mut päätin avata aihetta täälläkin. 

Oon siis käynyt ensimmäistä kertaa kuntosalilla 2014. Se on kulkenu tähän päivään saakka matkassa mukana, välillä enemmän, välillä vähemmän. Tällä hetkellä se on todella tärkeä ja iso osa arkea. Koen kuntosalitreenamiseen kovasti paloa ja intohimoa. Käyn keskimäärin 3-4 kertaa viikossa salilla.


Oon tykänny käydä vuosien varrella kehonkoostumus-mittauksissa. Niistä oon saanu suunta antavaa tietoa, muutoskuvien lisäksi, että onko sitä kehitystä tapahtunu ollenkaan. Oon 159cm pitkä ja painan 56 kiloo tällä hetkellä. Painoo saa luvan kanssa tulla lisää. Parhaana mittarina pidän tyytyväisyyttä peilikuvaan ja että keho toimii niinkuin pitää. Siitä tiiän että teen ainakin jotain oikein.

En oo ikinä ostanu kenenkään treeniohjelmia vaan aina suunnitellu kaikki treenit itse. Ottanu toki vinkkejä vastaan kavereilta. Youtubesta videoita kattomalla oon opiskellu oikeenlaisia tekniikoita ja lukenu paljon blogeja lihaksen kasvattamisesta. Liikeradat on kehittyny pikkuhiljaa oikeille raiteillee, mutta varmasti vielä nykyäänki niissä ois hiomisen varaa.

En ole koskaan dietannut. Enkä perusta edelleenkään ruokavalion liian tarkkaa kyttäämistä, grammojen mittailua taikka mielihalujen kieltämistä itseltään. Miusta tää kehonrakennus-kulttuuri on menny ihan liian kaupalliseks enkä usko puolienkaan jauhemömmöjen toimivuuteen. Käytän mieluummin nekin rahat oikeaan ravitsevaan ruokaan. 

Oon syöny aina aika perusterveellisesti, voisin toki lisätä kasviksia. Rakastan 'roskaruokaa' ja tykkään syyä karkkeja ja leivonnaisia. Kyllä maitorahka ja kananmunat ovat tämän naisen tiellä pitäneet. Ennen join proteiinijuomia mut nykyään nekään ei mee alas. Oon rakastunut kylläkin proteiinipatukoihin ja proteiini pannukakkuihin. Ennen treeniä juon joskus pre-workoutin sekä oon tykänny juoda bcaa-juomia treenien aikana.

Tää on vaan miun tapa treenata, enkä mie oo sanomaan kellekkään mikä on se ns. oikea tapa. Itse oon kokenu tän tavan toimivaks itellä. kehoa ja mieltä kun kuuntelee, niin silloin koen olevani oikeilla raiteilla.


-Milla-

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Pidetäänhän mielenterveydestämme huolta

Marraskuu 2019 
Vaikea masennus. Itken ahistusta ja pahaa oloa kippurassa veljen vessan lattialla. Tunsin lähinnä häpeää, tuskaa, toivottumuutta, yksinäisyyttä ja epätoivoa. Mieli oli täynnä itsemurha-ajatuksia. Toivoin ettei miun tarviis herätä seuraavana aamuna tähän painajaiseen.

Huhtikuu 2021
Ei masennusta. Takana on 1,5 vuotta psykodynaamista psykoterapiaa. Oon onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Miulla on paljon unelmia. Opiskelen ammattikorkeakoulussa itelleni toista ammattia. Miulla on paljon harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita joista inspiroidun ja joihin koen intohimoa. Miun ympärillä on paljon rakkaita ihmisiä. Rakastan elää ja ennen kaikkea rakastan itseäni.

Matka tähän päivään on vaatinu pirusti töitä ja aikaa. Se on ollut kaikkea muuta kuin helppoa tai kivaa. Mut en vaihtais päivääkään.

Saan olla itestäni ylpee joka ikinen päivä.

Toipuminen/parantuminen sairaudesta ei oo koskaan suoraviivaista nousukiitoa. Tulee takapakkeja, huonoja päiviä tai jopa viikkoja. Mut nekin menee ohi ajan kanssa, lupaan!


Listasin muutamia asioita joitten avulla koen auttaneen masennuksesta toipumisessa:
  • ammatin vaihdolla
  • sairaslomalla
  • lääkityksellä
  • ammattiavun vastaanottamisella
  • terapialla 
  • lapsuuden traumojen käsittelyllä
  • itkemällä
  • kaikkien tunteiden hyväksymisellä
  • Itsetutkiskelulla
  • itsemyötätunnon- opettelulla
  • takapakkien hyväksymisellä
  • liikunnalla
  • läheisten tuella
  • terveellisellä ruokavaliolla
  • 8 h:lla unta yössä vähintään
  • selfhelp-kirjallisuudella
  • mielenterveystalo.fi- harjoitteilla
  • uuden ammatin opiskelulla
  • myrkyllisten ihmissuhteiden katkaisemisella

Oon tehny tottakai ite kaiken työn, mut en oo joutunut tekemään sitä yksin. Oon saanu apua ja tukea Siun soten mielenterveyspalveluista, te-toimistosta, kelasta,vervestä ja psykoterapiasta.

Jos pohjalta kiipeäminen 'huipulle' on ollu mahdollista miulle, niin se on mahdollista kelle vaan! Ethän jää ongelmies kanssa yksin💚


-Nuhaisin terveisin Milla-

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Hiljaisuuden rikkominen osa 2

Apua kun aika menee niin nopeesti. On vierähtäny puol vuotta (6kk!) kun viimeksi tein postauksen. 

Siitä huolimatta ootte käyneet lukemassa miun tekstejä, iso kiitos ja halaus siitä! 

Mulla on ollut täys fokus opinnoissa tän kevään, eikä aika taikka energia ole riittänyt kirjoittamiseen. Nyt kesällä ajattelin vähän aktivoitua tämänkin homman suhteen. 

Pielisjoki ja nätti auringonlasku

Niin tosiaan, ensimmäinen lukuvuosi ammattikorkeassa on nyt takanapäin. Ihan uskomatonta että ollaan jo täällä asti vuotta 2021.
Brunssi

Hautausmaalla oli niin nätti kynttilämeri jouluna

Mitä mulle kuuluu?

Alkuvuosi tosiaan tuli keskityttyä opintojen eteenpäin viemiseen. Tuntui että isoin työ pakkaantui nimenomaan viimeisille kahdelle kuukaudelle, mutta nyt on viimeinen tentti tehtynä ja virallinen kesäloma alkakoon! 
Kesätöitä en ainakaan vielä ole saanut. Töitä hain ja työtarjouksia tuli, mutta harmikseni ne olisivat alkaneet jo huhtikuussa. Joten päädyin ystävällisesti kieltäytymään, koska opinnot menevät itsellä työnteon edelle tässä elämänvaiheessa. Muutenkin pitkän opiskelurupeaman jälkeen olen ihan loman tarpeessa.. joten mietin työhommia sitten taas kun olen ensin saanut hiukan levättyä ja voimia palauteltua. Otin kumminkin kesäksi kursseja 16 opintopisteen verran, joten uskon että niissäkin riittää hommaa. Voin niistä kertoa enemmän jossain tulevassa postauksessa! 
Nachopeltii ja valkkarii

Mitä ekalta opiskeluvuodelta jäi sitten käteen?

12 kurssia ja 50 opintopistettä. (okei, kaikkia kursseja ei ole vielä arvioitu, mut itseluottamus on korkealla että sain kaikki loput 5 tenttiä kyllä läpi) Saan olla itestäni ihan pirun ylpee! 
Hirrveesti kaikkea uutta. Uusi elämävaihe, uudet luokkatoverit, uusia ystäviä, uusia oppiaineita, uusia kokemuksia, etäluentoja ja vinopino etätehtäviä ja tenttejä, puhtaat haalarit ja hyvinvoiva maksa.
Ainiin meidän koulu siiirtyi 2020 vuoden marraskuun lopulla KOKONAAN edäksi. Eli Joulukuusta toukokuuhun meillä oli vain etäopetusta, etäluentoja, etätehtäviä, etätapaamisia, etätenttejä, etää, etää ja vielä kerran etää. Läppärin tuijottaminen on tullut todella tutuksi. Mutta kukaan ei kumminkaan tälle tilanteelle mitään voinut ja kaikki olimme samassa veneessä etäilyn suhteen. Kaksi juridiikan tenttiä kumminkin järjestettiin koululla. Kumpanakin kertana tuntui kun olisi ekaa kertaa astunut wärtsilän ovista sisään. 
Uuden karheet haalarit jalassa, ehkä ens syksynä lähen näitäki ulkoiluttaan

Hain myös tuutoriksi ja pari koulutusta siihen liittyen on jo takana. Nyt teemme toimintasuunnitelmaa ensisyksynä aloittaville opiskelijoille. Hakijoita oli harmillisen vähän ja meitä on nyt 3 tradenomi-alan tuutoria 90 opiskelijalle :D. Saamme apuja kumminkin muilta aloilta sekä pokalta, killalta ja nyt-hankkeelta.

Päätin tähän kouluun hakiessani etten stressaa itseäni hengiltä arvosanojen takia, vaan teen parhaani ja sen on riitettävä, piste. Kurssien lopulliset arvosanat ovat olleet tähän mennessä tosi hyviä, ilman stressin tuomaa lisätaakkaa. Toki ei siitä kokonaan irti pääse, eikä pidäkkään. Pieninä annoksina se onkin ollut eteenpäin vievä asia ja tehtävät on tullut tehtyä ajallaan. (paitsi yksi, jonka vaan unohdin.. mutta syytän lauantaista 7h tutor-koulutusta siitä. Sen pystyi palauttamaan jälkijunassakin. Ei oteta tavaksi.) 
 Tein syksyn hieman muita helpotettuna, silleen ennaltaehkäisevästi ja se oli ihan paikallaan. Kevään tein samaa tahtia kuin muut. Tulihan se väsymys sieltä kaveriksi sitten lopulta ja jouduin ponnistelemaan vähän enemmän, mutten kadu. Tilanne ei eskaloitunut kumminkaan pahaksi, onhan mulla jo selviytymiskeinoja näiden tilanteiden varalla. On rehellinen itselleen tilanteesta ja sallii itselleen enemmän lepoa ja satsaa palautumiseen. Sainpas kuulostamaan sen yksinkertaiselta ja helpolta. Pääasia kumminkin on, ettei sairaslomalle joutuminen ollut lähimaillakaan. Joka oli iso pelkoni opintoja aloittaessa. Kaikki sujui kumminkin oletettua paremmin etäilystä ja koronasta huolimatta. Ainakin on oppinut enemmän itseohjautuvammaksi jos ei muuta muistiin jäänyt. Opiskelu kokonaan etänä on vaatinut todella paljon itsenäisyyttä ja omatoimisuutta. Onneksi syksyllä ehdimme olla sen pienen pätkän koulussa, niin löytyi niitä omanlaisia ihmisiä, joihin on pitänyt yhteyttä koko etäilyn ajankin ja joilta on voinut kysyä apua ja motivaatiota opiskeluun tarvittaessa. 

Niin, se motivaatio. Välillä se on ollut menossa mukana mutta kyllä se on kateissakin ollut. Luokkatilanteiden tuoma opiskelumotivaatio ja sosialisoituminen oli siis poissapelistä marraskuun lopun jälkeen ja opinnoissa eteneminen tuntui välillä yksinäiseltä rämpimiseltä. Kumminkin tilanne korjautui kun pienellä porukalla opiskeli tai vietti luentoja yhdessä. 

Harrastuksista

Hommasin itelleni joululahjaksi aktiivisuusrannekkeen. Siitä on ollut mielenkiintoista seurata yöllistä palautumista ja miten paljon todellisuudessa tulee liikuttua.

 Polar Ignite, ihan kiva treenikamu






Kuntosali on kulkenut koko vuoden mukana matkassa. Joinakin viikkoina salille tuli eksyttyä kerran tai ei kertaakaan mutta parhaimpina viikkoina treenikertoja oli 4-5. Pinaattiletut ja fastin berry dark choco crisp-patukat ovat maistuneet. Haluisin rasvaprosenttia vähän alemmas. Syön liikaa hiilareita. Ehkä liian vähän proteiinia. En kumminkaan tiedä onko mikään diettaaminen tai kaloreiden vahtaaminen kumminkaan mun juttu. Ketoilemaan en ala. Ehkä pitäisi vaan lisätä vähän enemmän kasviksia ruokavalioon ja vähentää poppareiden syömistä(ja suklaalevitteen syömistä suoraan purkista, mut vitja se on hyvää!)



Ainiin ja alkuvuodesta aloitin Twerk-tanssikurssin jossa kävin kerran viikossa, aina maanantaisin. Kehityin twerkkaajana kivan ryhmän ja hyvän opettajan ansioista. Nyt kesän ajan ajattelin vain kertailla opittua ja katella youtubesta ja ig:stä videoita. Jäin siihen niin koukkuun kumminkin, että jatkan tanssimista sitten syksyllä. 
vähän venyvyyttä

Äänikirjat on myös olleet in tänä keväänä. Niitä kun voi kuunnella missä vaan, milloin vaan. Salille pyöräillessä, bussia odotellessa, nukkumaan mennessä jne. Muutaman esiin nostaakseni Unfu*k yourself; Lopeta 
märehtiminen, aloita elämä, Miksi nukumme, Mindset; menestymisen psykologia, Korkeintaan vähän väsynyt ja Eerika ovat olleet ehdottomia lemppareita.


Terapiassa oon käyny nyt kerran viikkoon. Siellä saralla nyt ei ole mitään mainitsemisen arvoista. Kesätauko alkaa juhannuksen jälkeen ja terapia jatkuu elokuussa. Nyt pitäisi ottaa lääkäriin yhteyttä 3.vuoden terapialausunnosta. Jatkohakemus pitää laittaa kumminkin vetämään ennen kesätaukoa, koska nykyisin kela haluaa hakemuksen 3kk ennen uuden terapiavuoden aloittamista ja elokuussa oltaisiin jo myöhässä aikataulusta. 

Otin myös uuden pienen tatskan.



Lomaterkuin Milla