Selviytymismoodi

Oon tässä lähiaikoina paljon miettinyt unelmia ja itsetuntoon liittyviä asioita. Oon niin kiitollinen että että näitä asioita löytyy miulta nykypäivänä.

Näin ei oo aina ollu. Kun elää monta vuotta vain selviytymismoodissa, niin aivokapasiteetista ei oikeastaan jää tilaa haaveilulle, unelmille ja kaikelle semmoiselle luovalle ajattelulle muutenkaan. Sitten niiden vuosien jälkeen, jotka on taistellu siinä selviytymismoodissa on vaan yksinkertasesti liian uupunut siitä omaa päätään vastaan taistelusta, joten siinä menee oma aikansa kun stressihormoonit väistyy ja kortisoli poistuu kehosta

Nätti auringonlasku

Ihmettelin aina kun kaikki puhui 'seuraa sun unelmia' tai 'mene intohimojasi kohti'. Mulla ei yksinkertaisesti kolme vuotta sitten ollut minkäänlaisia unelmia. Oikeastaan tän kolmen vuoden aikana olen vasta kunnolla oikeasti elänyt, enkä ole ollut vain olemassa. Ehkä näin on koska olen tajunnut, etten tarvitse kenenkään muun lupaa elääkseni omanlaistani elämää.

Suuri apu minkä oon terapiasta saanu on haitallisten ajatusmallien deletointi. Tein tosi paljon ennen sitä että kun alkoi mennä hyvin, Olin vaan huolissani siitä, että millon alkaa mennä taas huonosti. Well well kehä oli valmis, ettei ees osannu nauttia ajasta joka oli seesteistä ja kun tuli huonompi kausi, niin sitähän oli vatvonut koko sen ajan jo valmiiksi. Toki edelleen tiedostan että huonompien kausien mahdollisuus on iso, mutta seesteisemän ajan tullessa osaan pysähtyä ja nauttia siitä. 

Repäsin ja kokeilin miten punanen huulipuna sopii miulle.

Vaikka oon ollu aina perus positiivinen ihminen niin terapian myötä oon huomannu myös, miten kamalan negatiivisesti puhui itselleen ja ajatteli itsestään. Tosi paljon on jäänyt asioita tekemättä, kun pelkäsi epäonnistumista ja kyseenalaisti omia kykyjä selviytyä. Huono itsetunto vaikeutti elämää myös tosi ihmissuhteiden osalta. 

Ilman terapiaa en ois ikimaailmassa hakeutunu ammattikorkeakouluun. Oisin menny siitä mistä aita on matalin, ja suorittanu tutkinnon ammattikoulussa. Enkä siis tarkoita että ammattikoulu tasosissa tutkinnoissa ois mitään vikaa ja kaikkien pitäisi mennä korkeakouluun. Vaan esim terapeutti tiesi kuinka hyvin numeroin olin suorittanu sosiaali- ja terveysalan. Joten merkonomi ala miulle ois ollu aika helppo.

Mun kaveri valmistui lähihoitajaksi, niin juhlistettiin sitä vähäsen.

Yksi iso askel, mikä on tuonut rauhaa sielulleni, on se, että olen oppinut elämään epävarmuudessa. Varsinkin näin korona-aikana koko maailman tilanne on vähän epävarma. Pystytäänkö me nujertamaan tätä virusta vai jääkö se meijän arkeen ikuisiks ajoiks. Jatkuuko koulu kuukauden päästä etänä vai päästäänkö jo fyysisesti kouluun. Kaikki on kokoajan niin vaakalaudalla, että on oikeastaan vaan pakko löytää keinoja sopeutua. Elämä on jatkunut elämisen arvoisena rajoituksista huolimatta, vaikkakin kyllä tätä koronaväsymystä on ilmassa itsellänikin.

-Milla-

Hiljaisuuden rikkominen osa 2

Apua kun aika menee niin nopeesti. On vierähtäny puol vuotta (6kk!) kun viimeksi tein postauksen. 

Siitä huolimatta ootte käyneet lukemassa miun tekstejä, iso kiitos ja halaus siitä! 

Mulla on ollut täys fokus opinnoissa tän kevään, eikä aika taikka energia ole riittänyt kirjoittamiseen. Nyt kesällä ajattelin vähän aktivoitua tämänkin homman suhteen. 

Pielisjoki ja nätti auringonlasku

Niin tosiaan, ensimmäinen lukuvuosi ammattikorkeassa on nyt takanapäin. Ihan uskomatonta että ollaan jo täällä asti vuotta 2021.

Brunssi

Hautausmaalla oli niin nätti kynttilämeri jouluna

Mitä mulle kuuluu?

Alkuvuosi tosiaan tuli keskityttyä opintojen eteenpäin viemiseen. Tuntui että isoin työ pakkaantui nimenomaan viimeisille kahdelle kuukaudelle, mutta nyt on viimeinen tentti tehtynä ja virallinen kesäloma alkakoon! 

Kesätöitä en ainakaan vielä ole saanut. Töitä hain ja työtarjouksia tuli, mutta harmikseni ne olisivat alkaneet jo huhtikuussa. Joten päädyin ystävällisesti kieltäytymään, koska opinnot menevät itsellä työnteon edelle tässä elämänvaiheessa. Muutenkin pitkän opiskelurupeaman jälkeen olen ihan loman tarpeessa.. joten mietin työhommia sitten taas kun olen ensin saanut hiukan levättyä ja voimia palauteltua. Otin kumminkin kesäksi kursseja 16 opintopisteen verran, joten uskon että niissäkin riittää hommaa. Voin niistä kertoa enemmän jossain tulevassa postauksessa! 

Nachopeltii ja valkkarii

Mitä ekalta opiskeluvuodelta jäi sitten käteen?

12 kurssia ja 50 opintopistettä. (okei, kaikkia kursseja ei ole vielä arvioitu, mut itseluottamus on korkealla että sain kaikki loput 5 tenttiä kyllä läpi) Saan olla itestäni ihan pirun ylpee! 

Hirrveesti kaikkea uutta. Uusi elämävaihe, uudet luokkatoverit, uusia ystäviä, uusia oppiaineita, uusia kokemuksia, etäluentoja ja vinopino etätehtäviä ja tenttejä, puhtaat haalarit ja hyvinvoiva maksa.

Ainiin meidän koulu siiirtyi 2020 vuoden marraskuun lopulla KOKONAAN edäksi. Eli Joulukuusta toukokuuhun meillä oli vain etäopetusta, etäluentoja, etätehtäviä, etätapaamisia, etätenttejä, etää, etää ja vielä kerran etää. Läppärin tuijottaminen on tullut todella tutuksi. Mutta kukaan ei kumminkaan tälle tilanteelle mitään voinut ja kaikki olimme samassa veneessä etäilyn suhteen. Kaksi juridiikan tenttiä kumminkin järjestettiin koululla. Kumpanakin kertana tuntui kun olisi ekaa kertaa astunut wärtsilän ovista sisään. 

Uuden karheet haalarit jalassa, ehkä ens syksynä lähen näitäki ulkoiluttaan

Hain myös tuutoriksi ja pari koulutusta siihen liittyen on jo takana. Nyt teemme toimintasuunnitelmaa ensisyksynä aloittaville opiskelijoille. Hakijoita oli harmillisen vähän ja meitä on nyt 3 tradenomi-alan tuutoria 90 opiskelijalle :D. Saamme apuja kumminkin muilta aloilta sekä pokalta, killalta ja nyt-hankkeelta.

Päätin tähän kouluun hakiessani etten stressaa itseäni hengiltä arvosanojen takia, vaan teen parhaani ja sen on riitettävä, piste. Kurssien lopulliset arvosanat ovat olleet tähän mennessä tosi hyviä, ilman stressin tuomaa lisätaakkaa. Toki ei siitä kokonaan irti pääse, eikä pidäkkään. Pieninä annoksina se onkin ollut eteenpäin vievä asia ja tehtävät on tullut tehtyä ajallaan. (paitsi yksi, jonka vaan unohdin.. mutta syytän lauantaista 7h tutor-koulutusta siitä. Sen pystyi palauttamaan jälkijunassakin. Ei oteta tavaksi.) 

 Tein syksyn hieman muita helpotettuna, silleen ennaltaehkäisevästi ja se oli ihan paikallaan. Kevään tein samaa tahtia kuin muut. Tulihan se väsymys sieltä kaveriksi sitten lopulta ja jouduin ponnistelemaan vähän enemmän, mutten kadu. Tilanne ei eskaloitunut kumminkaan pahaksi, onhan mulla jo selviytymiskeinoja näiden tilanteiden varalla. On rehellinen itselleen tilanteesta ja sallii itselleen enemmän lepoa ja satsaa palautumiseen. Sainpas kuulostamaan sen yksinkertaiselta ja helpolta. Pääasia kumminkin on, ettei sairaslomalle joutuminen ollut lähimaillakaan. Joka oli iso pelkoni opintoja aloittaessa. Kaikki sujui kumminkin oletettua paremmin etäilystä ja koronasta huolimatta. Ainakin on oppinut enemmän itseohjautuvammaksi jos ei muuta muistiin jäänyt. Opiskelu kokonaan etänä on vaatinut todella paljon itsenäisyyttä ja omatoimisuutta. Onneksi syksyllä ehdimme olla sen pienen pätkän koulussa, niin löytyi niitä omanlaisia ihmisiä, joihin on pitänyt yhteyttä koko etäilyn ajankin ja joilta on voinut kysyä apua ja motivaatiota opiskeluun tarvittaessa. 

Niin, se motivaatio. Välillä se on ollut menossa mukana mutta kyllä se on kateissakin ollut. Luokkatilanteiden tuoma opiskelumotivaatio ja sosialisoituminen oli siis poissapelistä marraskuun lopun jälkeen ja opinnoissa eteneminen tuntui välillä yksinäiseltä rämpimiseltä. Kumminkin tilanne korjautui kun pienellä porukalla opiskeli tai vietti luentoja yhdessä. 

Harrastuksista

Hommasin itelleni joululahjaksi aktiivisuusrannekkeen. Siitä on ollut mielenkiintoista seurata yöllistä palautumista ja miten paljon todellisuudessa tulee liikuttua.

 Polar Ignite, ihan kiva treenikamu

Kuntosali on kulkenut koko vuoden mukana matkassa. Joinakin viikkoina salille tuli eksyttyä kerran tai ei kertaakaan mutta parhaimpina viikkoina treenikertoja oli 4-5. Pinaattiletut ja fastin berry dark choco crisp-patukat ovat maistuneet. Haluisin rasvaprosenttia vähän alemmas. Syön liikaa hiilareita. Ehkä liian vähän proteiinia. En kumminkaan tiedä onko mikään diettaaminen tai kaloreiden vahtaaminen kumminkaan mun juttu. Ketoilemaan en ala. Ehkä pitäisi vaan lisätä vähän enemmän kasviksia ruokavalioon ja vähentää poppareiden syömistä(ja suklaalevitteen syömistä suoraan purkista, mut vitja se on hyvää!)

Ainiin ja alkuvuodesta aloitin Twerk-tanssikurssin jossa kävin kerran viikossa, aina maanantaisin. Kehityin twerkkaajana kivan ryhmän ja hyvän opettajan ansioista. Nyt kesän ajan ajattelin vain kertailla opittua ja katella youtubesta ja ig:stä videoita. Jäin siihen niin koukkuun kumminkin, että jatkan tanssimista sitten syksyllä. 

vähän venyvyyttä

Äänikirjat on myös olleet in tänä keväänä. Niitä kun voi kuunnella missä vaan, milloin vaan. Salille pyöräillessä, bussia odotellessa, nukkumaan mennessä jne. Muutaman esiin nostaakseni Unfu*k yourself; Lopeta märehtiminen, aloita elämä, Miksi nukumme, Mindset; menestymisen psykologia, Korkeintaan vähän väsynyt ja Eerika ovat olleet ehdottomia lemppareita.

Terapiassa oon käyny nyt kerran viikkoon. Siellä saralla nyt ei ole mitään mainitsemisen arvoista. Kesätauko alkaa juhannuksen jälkeen ja terapia jatkuu elokuussa. Nyt pitäisi ottaa lääkäriin yhteyttä 3.vuoden terapialausunnosta. Jatkohakemus pitää laittaa kumminkin vetämään ennen kesätaukoa, koska nykyisin kela haluaa hakemuksen 3kk ennen uuden terapiavuoden aloittamista ja elokuussa oltaisiin jo myöhässä aikataulusta. 

Otin myös uuden pienen tatskan.

Lomaterkuin Milla

Omista epävarmuuksista ja itsevarmuuksista

Huomion saaminen=huomionhakuisuutta?

Täysin kaksi eri asiaa. Meijät ihmiset on rakennettu niin, että me haetaan tunnetta tulla hyväksytyks ja halutuks. Jokainen ihminen haluaa kuulua johonkin tai jonnekkin.  Kukaan meistä ei pärjää täällä maailmassa yksin. En voi sanoa että, eikö minuun vaikuttaisi mitenkään se, jos joku kommentoisi blogiani vähänkin negatiiviseen suuntaan. Varsinkin kun olen tätä vasta aloittamassa. Oon jo nyt saanut paljon henkilökohtaista palautetta ihmisiltä, joka on ollut onneksi positiivista. Se antaa miulle energiaa jatkaa kirjoittamista. Mutta vaikka jaankin paljon "arkaluontoisiakin" asioita, niin miun ei tarvitse kuunnella negatiivista puhetta siitä mitä mie oon tai teen tai miten ylipäätään elän tätä elämää. Tällä tavoin asetan rajoja myös somessa muille ihmisille. En huomioi/hyväksy ilkeitä kommentteja täällä enkä myöskään tosi elämässä itsestäni.

Onko epävarmuus häpeiltävä asia?

Miksi jaoin juuri tän kuvan nyt tässä? No hittolainen kattokaa nyt. Se korostaa naisellisuutta, mistä pidän itessäni. Onko se väärin että joku ihminen pitää omasta ulkonäöstään? Ei. Entä jos se asia on vielä joku tietty ruumiinosa omasta ulkokuoresta? Ei todellakaa. 

Koinko epävarmuutta tälläisten kuvien julkasun jälkeen? Tottakai. Jännitti jotenki miten some ottaa miulta tämmösen kuvan vastaan. Lähin ottamaan janneen yhteyttä vähän sillä mentaliteetillä että halusin nostaa omaa itsetuntoani heittäytymällä kameran eteen näinkin rohkeisiin kuviin. Voin sanoo että itsetunto nousi hurjasti näiden kuvien myötä. Hävettikö jälkikäteen? No hiivatti kyllä tuli mietittyä että poistan kaikki kuvat instagramista ja että mitä mun tuleva lapsi tai työnantaja miettii sit näistä kuvista tulevaisuudessa. Kun nainen näyttää julkisuudessa paljasta pintaa niin yleistä mielipidettä niistä kuvista tai oletusta tästä ihmisestä ei tarvitse varmaan edes ääneen sanoa. Mutta kun mies näyttää paljasta pintaa niin silloin taputetaan selkään ja ollaan että vautsivau. Oon feministi ja aina peräänkuulutan naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. Ei nykymaailmassa ole enää esimerkiksi miesten ja naisten töitä. Naiset on aina ollut jotenkin se alistetumpi sukupuoli, onneksi mennään kokoajan vain parempaan ja parempaan suuntaan.

 Mietin joka blogi postauksenkin jälkeen kun sen julkaisen jotenkin että "Voi ei, nyt se on siellä, kaikkien nähtävillä, pitäskö se poistaa? No en poista, onhan siinä ihan hyvää tekstiä.". Kun puhuin ääneen mun epävarmuudesta liittyen blogiini, niin mun ihana ystävä kysykin multa hyvin että "Haluanko miellyttää jotain työnantajaa joka ei arvosta mua sellasena kuin olen?" Niinkun omana itsenäni. Vastaus on että ei, en halua. Jos mua ei kukaan palkkaisi tulevaisuudessa kuvan tai blogikirjoituksen takia ni sit viimestään alan miettiä elämässä ihan muita vaihtoehtoja. Todella epätodennäköiseltähän se kuulostaa mutta uskon että työnantajat googlettavat työnhakijansa aika tarkkaan nykypäivänä.  

Mitä todellisuudessa haen asioiden julkisella jakamisella esim täällä blogissa on enemmänkin vertaistuellista lohtua jollekkin toiselle ihmiselle, joka kamppailee samojen asioiden tai ajatuksien kanssa kuin minä. Ehkä joku eksyy blogiini ja tajuaa tarvitsevansa itse apua. En voi liikaa korostaa avun hakemista tarpeeksi varhain! Viimeinen asia mitä ajattelen hakevani blogikirjoituksillani olisi sääli. Jokaiselle annetaan tässä elämässä omat kortit millä sit pelataan täällä, miten pelataan. Tykkään myös ajatuksesta että miun ajatusmaailma sais joitain ihmisiä miettimään omaa elämäänsä. Miusta tää maailma on välillä niin kylmä ja feikki että se tarvitsee enemmän kiltteyttä, myötätuntoa ja aitoutta. 

 

Näissä asioissa mietin itse ihan liian pitkälle tulevaisuuteen. Kun eihän se ole edes varmaa miten pitkälle sitä tulevaisuutta riittää! Jos ei ikinä tekis mitään uutta mikä pelottaa ja miettis aina että mitäköhän joku miettii kun teen nyt näin, niin sit ei suoraansanottuna tulis tehtyä oikeestaan yhtään mitään tässä elämässä. Muutos lähtee siitä että hyppäät pois sieltä omalta mukavuusalueelta. Että niinku teet, vaikka et toisaalta haluaisikaan. Juu, saattaa ahistaa, kiristää ja puristaa mutta nuo kaikki tunteet kuuluu siihen muutoksen prosessiin.

Itsevarmuus=ylimielisyyttä?

Onko jonkun toisen menestys, taito tai osaaminen siulta jotenkin pois? Mie inspiroidun erillaisuudesta ja varsinkin kun sitä omaa juttua tuuaan intohimolla julkiseksi. Oon monia vuosia seurannu somen eri kanavissa pt vatasta ennenku se ees avas ekan kuntosalinsa. Hän aina sano jotenkin että tekijät tekee ja puhujat puhuu. Että niinkun ne ketkä haluaa elämässään oikeesti tuloksia aikaan, niin ne tekee niiden eteen myös tosi paljon töitä. 

Jokaisella ihmisellä saa olla oma mielipide. Ite ajattelen niin että jos en pidä jostain mitä joku tekee tai sanoo, niin ensimmäinen ajatus ei todellakaan ole mennä kommentoimaan hänen tekemisiään. Ajatukset voi pitää siellä oman päänsä sisälläkin. Selaan niin paljon somea että myönnän tuntevani kateutta välillä kun instagram feedissä tulee vastaan kuva ihmisestä jolla on omasta mielestäni parempi kroppa tai näyttää olevan rahaa missä vaika kylpeä.. Kateuskin on vain tunne, mikä menee ohi silmänräpäyksessä. Kun muistaisi pitää mielessä se että ihan aina löytyy joku joka tekee saman asian paremmin. Ollaan myös paljon puhuttu kaverieni kanssa että somekuvien taakse voi kätkeytyä ihan mitä vaan.

Suosittelen jokaiselle joka kokee epävarmuutta omasta elämästään lukemaan mark mansonin kirjan 'kuinka olla piittaamatta p*skaakaan'. Loppupeleissä ainut kenen kanssa sie tässä maailmassa kilpailet 'jostain' on itseasiassa vaan se tyyppi joka kattoo sua joka aamu peilistä.

Mitä mulle kuuluu noin ylipäätään?

Koko kevät on ollut tosi stressaava kokonaisuudessaan. Terapiassa ollaan käyty kipeitä ja vaikeita asioita läpi miun elämästä. Opiskelu ja pääsykokeisiin valmistautuminen on tuonut oman lisäpaineensa. Koronasta nyt puhumattakkaan.. Mutta arvatkaas mitä? Oon kuuluttanut tätä asiaa jo somessa ja mummoni ehti soittaa suvunkin läpi, mutta sanon sen vielä täällä... MIE PÄÄSIN KOULUUN! Siitä on jo pari päivää kun tämä tieto tuli mut en oo vieläkään sisäistänyt asiaa, että aloitan syksyllä ammattikorkeakoulun. Taino jos suun aukomiseni sijaan ottaisin sen paikan ensinnäkin vastaan. Onhan tää nyt ihan ennenkuulumatonta että just miulla joku asia meni ihan heittämällä yli riman.

 Kun pääsin ammattikoulusta niin korkeakouluihin hakiessa painotettiin esi valintakokeita ja pääsykokeita. Musta on hienoa että koulutusjärjestelmä on ottanut huomioon myös ammatillisten tutkintojen kurssien arvosanat! Olin siis 1/16 jotka pääsivät ammatillisella tutkinnolla sisään Karelian AMK, tradenomin liiketalous puolelle. Oon vähän takkiauki-fiiliksillä, että koko pääsykokeet mihin oon kovasti opiskellu ei nyt ookkaan mulla enää eessä. Olo on kumminkin alkujärkytyksen (innostuksen) jälkeen tyyni ja rauhallinen, eikä oikeastaan stressaa enää yhtään mikään. Elämä vain lipuu tasaiseen tahtiin eteenpäin. Luottaminen ja uskominen parempaan tulevaisuuteen ei ole ollutkaan turhaa. JES!

- Milla -