Lääkevastaisuus

Tää on tosi kiistelty aihe. Sanosin oman käsityksen mukaan, että suurin osa ihmisistä on lääkevastasia. Mie ite olen ollut myös tosi lääkevastainen joskus, mutta mistä se kumpuaa? Pelko juuri lääkkeisiin. Noh tää on vähän kaksipiippuinen juttu. Jotkut eivät usko lääkkeisiin ja toiset taas pelkäävät haittavaikutuksia. Varmaan ajatellaan taas myös leimaantumista. 'Entäs jos miun lähipiiri ei hyväksy sitä että syön lääkkeitä?'

 Kuka haluaisi työntää kehoonsa turhaa ainetta tai mitään ylimääräistä? Luonnonmukaisuus on nykyisin trendikästä. Kun aletaan miettiä esimerkiksi kahvia, mehuja, limppareita ja alkoholia jotka ei ole lääkkeitä. Ihmiskeho ei tarvitse näitäkään asioita toimiakseen. Olen kuullut myös tupakoivan ihmisen suusta että lääkkeet olisivat myrkkyä. Miksi edellä mainittujen elintarvikkeiden kulutus on sitten suurta ja miksi ne on sosiaalisesti hyväksyttävämpiä 'aineita' kuin lääkkeet?

Kauneudenhoidossakin on kehitetty vaikka ja mitä. Varsinkin naiset haluavat näyttää hyvältä ja nuorekkailta. Hyaluronihappoa pistetään huuliin. Sun muita aineita mistä en tiiäkkää, mitä ihmiset piikittävät vapaaehtoisesti naamaansa. Pelkät tekoripset ja niillä kiinnitettävä liima voi jopa tuhota silmät, jos liiman laatu on heikkoa. Itsekkin haluan kyllä jossain vaiheessa klassiset ripsienpidennykset takaisin ja olen miettinyt ylähuuleni kohottamista, mutta toki nekin on tietosia valintoja mitä ihmiset tekee. Täytyy mainita etten ole alan asiantuntija, nämä ovat vain henkilökohtaisia mielipiteitäni.

Puhun tekstissäni nimenomaan lääkärin määrämistä lääkityksistä. En ota kantaa milläänlailla lääkeriippuvuuksiin tai lääkkeiden väärinkäyttöön päihdetarkoituksessa. Nämä ovat asioita erikseen. 

Mielialalääkkeistä

Jos lääkkeet olisivat vaarallisia, niin ei lääkärit niitä ihmisille määräisi. Tottakai joitain lääkeyhtiöiden kehittämiä valmisteita on vedetty pois markkinoilta, siitä syystä ettei niitä ole testattu tarpeeksi.

Moni ajattelee niin, että lääkärit vain työntää lääkkeitä vaivaan kuin vaivaan. Myönnettävää on että lääkärit myöntävät lääkkeitä todella helposti. Varsinkin mielenterveyden hoidossa olisi hyvä tutkia hieman että voisiko olla kyse vitamiininpuutoksesta tai muusta fysiologisesta vaivasta. Miullakin luotto lääkärien osaamiseen on ollut heikolla totalla, mutta lääkärit kumminkin opiskelevat vähintään 5 vuotta yliopistossa ja psykiatrit erikoistuvat siitäkin vielä monimonia vuosia, joten eiköhän heillä ole vähän enemmän tutkittua tietoa kuin tavan tallaajalla. 

Sitten on näitä kotilääkäreitä jotka koluavat netin ja väittävät kivenkovaan että lääkkeet ovat kaiken pahan alku ja juuri. Suosittelen heille medianlukutaitojen kertaamista ja hieman kyseenalaistamista mistä lähteistä he tietonsa hankkivat. Kaikki mitä internettiin kirjoitetaan, ei ole totta. Ihmiset puivat paljon netissä lääkkeiden haittavaikutuksista ja sivuoireista, mutta aina pitää muistaa että se mikä toimii mulla, ei välttämättä toimi sulla. Jokaisen ihmisen keho ja aivot on yksilöllisiä ja toimii eri tavalla. Ei voida lyödä lukkoon toimivuutta edes 10 eri henkilön kokemuksista. Kumminkin, tää aika mitä nyt eletään on saanut ihmiset toivomaan että keksispä joku nyt äkkiä hoidon koronaan. Tää on tieteen kannalta kulta-aikaa. Ihmisiä testataan ja tutkitaan ja varmasti tullaan tekemään tulevaisuuden kannalta hienoja löydöksiä. 

"Kliinisissä tutkimuksissa on todettu että itsetuhoisen käyttäytymisen riski suurenee jos nuori (alle 25-vuotias) aikuinen sairastaa jotain psyykkistä sairautta ja käyttää masennuslääkitystä." Edellä oleva lause on siitä isosta valkoisesta paperin palasesta jonka saa kun ostaa minkä tahansa lääkkeen apteekista. Oon joskus lukenu jostain että ihmisen aivot kehittyy 25-vuotiaaks asti. En missään nimessä ymmärrä jos näitä lääkkeitä määrätään lapsille tai nuorille (alle 18-vuotiaille). Teini-ikä on kaikille nuorille vaikeaa aikaa. Hormonitoiminta alkaa ja alkaa muodostua eri tavalla käsitys itsestä ja elämästä. Mielialalääkkeitä on markkinoilla varmaan sen parisenkymmentä erillaista. Joillakin ihmisillä mikään lääkitys ei tunnu auttavan. 

Oli itsellänikin iso kynnys jostain syystä aloittaa lääkitys mutta ei ollut oikein muita vaihtoehtojakaan. Olin niin väsynyt yksinkertaisesti itkemään ja tuntemaan sitä sekasortoista pahaa oloa, että itseäni ei haitannut tippaakaan vaikka en alkuun tuntenutkaan yhtään mitään. Lääkärin määräämä lääkitys masennukseni hoidossa on muodostunut mulle yhdeksi selviytymiskeinoksi vuosien varrella. Se on ollut turvana ja kainalosauvana terapian edetessä ja vaikeiden tunteiden läpikäymisessä. Ajattelen masennuksesta myös sillä tavalla että aivot eivät tuota tarpeeksi hyvänolon hormooneita. Mietin myöhemmin lääkityksen auttaessa että miksi ihmeessä kituisin ja kärsisin turhaan kun lääkitys kerta auttaa läpikäymään asioita.   En lähde sen enempää avaamaan omaa lääkitystä, mutta minulla on käytössä enemmän kuin yksi lääkärin määrämä valmiste liittyen dignooseihini. Tottakai tulevaisuudessa, pyrin edelleenkin siihen etten käyttäisi ainuttakaan mielialaan vaikuttavaa lääkevalmistetta.

Lääkkeiden syömisessä ei ole mitään heikkoa. Masennus on myös fyysinen aivokemiallinen häiriö. Mulle on selitetty mielialalääkityksen toimintamekanismista niin että ne leikkaavat huippuja ja laskuja pois. Eli et ehkä tunne niin paljoa hyvän olon tunteita mutta et myöskään tunne niitä ikävempiäkään tunteita eli mieliala pysyy tasaisempana. Mulle on sama asia ottaa päänsärkyyn buranaa kuin tällä hetkellä lääkitä mun masennusta. Diabestäkin voidaan yrittää hoitaa elämäntavoilla, mutta eihän diabeetikkokaan välttämättä pärjää ilman lääkehoitoa.  Toivoisin tulevaisuudessa ihan suomenkielisiä positiivisia luotettavia tutkimustuloksia psyykenlääkkeiden toimivuudesta mielenterveyden häiriöiden hoidossa. Ehkä ihmisten asenteet ja ajatukset muuttuisivat. 

-Milla-

Uskon asia

Tällä viikolla vietetään mielenterveyden tietoisuus-viikkoa jonka aiheena on ystävällisyys. Tää kirjoitus menee vähän ohi aiheen mutta aattelin silti puhua vähän uskosta ja siitäkin mistä se elämän merkityksellisyys mulle tulee.

Mie en kuulu kirkkoon. Erosin siitä yli vuos sitten. Kristinusko ei oo koskettanut mun elämää oikeen milläänlailla tai no kävin joskus lapsena laulamassa joululauluja kirkossa. En usko Jumalaan enkä myöskään Jeesukseen. Enkä helvettiin tai taivaaseen. Mulle 'uskominen' tai 'uskoon tuleminen' ei liity millään tavalla itse uskontoihin. Kunnioitan kyllä jokaisen uskomuksia ja uskominen tuo itsessään lohtua kaaoksen keskellä.

Kävin kyllä rippikoulun ja opettelin ne tärkeimmät rukoukset mutta suurin syy miksi pidin itse rippijuhlat oli raha. Kristinuskossa ja raamatussa on paljon hyviä pointteja mutta myös paljon kaikkee sellaista mitä en ymmärrä. Onhan siinä ihan sikana niitä sivujakin. Yläasteella uskonnon tunneilla mua kiinnosti enemmänkin kun puhuttiin etiikasta, moraalista ja omista arvoista. Teinkin silloin hienon esitelmän itsemurhista suomessa ja miten yleistä se loppupeleissä oli. Suomi on itsemurhatilastoissa kärkimaana, mutta nykypäivänä onneksi luvut ovat taas laskussa.

Oltiin eilen ulkoilemassa auringonpaisteessa.

Uskon kyllä jotenkin ’johonkin’ ylempään tahoon joka jollain tavalla ohjailee tätä elämänkulkua. Uskon siihen että kun sie teet hyvää toisille ihmisille, niin se hyvä moninkertaistuu siun omassa elämässä ja toisinpäin. Uskon että meillä kaikilla on sielu joka jättää tän ulkokuoren sittenkun aika on. Uskon että elämässä asiat järjestyy tavalla tai toisella. Onhan tässä tullu selvittyä itekkin aika hullunkurisista tilanteista ja hetkistä elämässä.

Pahimpana aikana silloinkun masennus otti vallan, niin kuolema itsessään pyöri paljon mielessä. Se sai ajattelemaan jotenkin miten pieni sitä itse on ja miten vähän aikaa 80 vuottakin täällä maapallolla loppupeleissä on. Miten nopeesti aika loppujenlopuksi menee, ja jotenkin sen ajatteleminen laitto palikoita kasaan erilailla. Mulle on nykysin tosi tärkeetä on että teen just niitä juttuja miun elämässä joista nautin. Kuolema pistää ihmisen kuin ihmisen kyllä nöyräksi elämää kohtaan. Elämä tuppaa joillakin (myös aika ajoin allekirjoittaneella) menemään semmosen suorituksen puolelle vaikka ei tän elämän kuuluis miusta olla pikajuoksua tai tuntua maratoonilta.

Me synnytään ja kuollaan ja tässä välissä pitäis jotenkin löytää se oma juttu ja merkitys tälle elämälle. Koska jos sulla ei oo merkitystä niin sustahan tuntuu että olet turha. Etkä sie voi näin isossa asiassa kattoo kaverilta, vanhemmalta, opettajalta taikka naapurilta mallia koska jos sie katot, niin sittenhän sie et kulje sitä omaa polkuas.

Uskon myös äiti maahan (koska meille suomalaisille isänmaa tarkoittaa suomea) ja siihen, että luonto pyrkii aina tasapainoon. Kun nykypäivänä puhutaan paljon ilmastonmuutoksesta ja kuinka se pitää pysäyttää, niin uskon että luonto löytää aina keinot! Jollain karulla tavalla Australian metsäpalot, tsunamit ja kaikki maiden katastrofaaliset asiat, näillä on joku syvempi tarkoitus kuin järkyttää ja pelottaa ihmisiä maailmalla. Jopa tää korona, joka on peräisin siis vissiin jostain lepakosta. Tää on kuin sotaa jossa vastakkaisilla puolilla on ihmiskunta ja toisella puolella näkymätön vihollinen.

Musta tää korona on jotenkin herätys siihen että tää maapallo ei kestä sitä miten me ollaan tähän asti täällä eletty. Se ei kestä lentokoneilla lentelyä tai balticilla matkailua. Puhumattakaan isojen maiden autoilu kulttuurista. Ilman laatu on monessa maassa parantunu koronan myötä. Ehkä meidän pitäis miettiä hetki ja toinenkin että pitääkö se loma oikeesti viettää etelän aurinkorannalla vai voisiko rentoutua ja nauttia elämästä vaikka lapin luonnossa tai mennä vaikka kylpylään. Toivottavasti ihmisillä rajojen avautuessa ja lentoliikenteen normalisoituessa pysyy  mielessä se, että esimerkiksi täällä suomessakin on niiin paljon nähtävää ja koettavaa. Ihan hollilla tosi kaunis luonto.  

Tykkään Joensuusta, kun täällä on tosi kauniita paikkoja lähellä ja hyviä ulkoilualueita ylipäätään.

Onnellisuus?

Mulle se tulee siitä että saan viettää läheisten kanssa aikaa. Se tulee vapaudesta tehdä tässä elämässä kaikkea sitä mihin mun mielikuvitus vaan riittää. Vapaudesta erillaisiin valintoihin ja suunnan muuttamiseen tarvittaessa. Siitä kun saan nähä uusia paikkoja ja kokea uusia kokemuksia. Siitä että oon perusterve. Mulla ei ole mitään fyysisiä rajoitteita ja mielikin pysyy kasassa nykypäivänä tosi hyvin, myös paineen ja stressin alla. Siitä että voin harrastaa liikuntaa. Joskus nuorempana mietin että vooi kun elämä ois ihanaa ja oisin onnellinen kun se vaan ois "helppoo". Tänään aattelen niin että onneks se on ollu välillä saakelin vaikeetakin niin osaampahan sitten arvostaa tätä aikaa elämässä kun menee paremmin.

Suomi on ollut poikkeustilassa viimeksi sota-aikaan ja siksi nostaa vanhemmissa ihmisissä varmasti muistot ja tunteet pintaan. Vaikkakin eihän kaikki nytkään todellakaan joudu pelkäämään oman henkensä puolesta. Tää korona aika on ollu jokaiselle maalle ja kansalle semmoinen pieni pysähtymisen aika. Et hetkinen mitäs täällä oikein tapahtuu ja miten mie itse tässä tilanteessa teen ja miten toimisin oikein. Mites ne miun läheiset oikeesti voi? Tää on kumminkin loppupeleissä yhdistänytkin tosi paljon ihmisiä vaikka miekin olin koko maaliskuun ja huhtikuun alun aika paljon omissa oloissani. 

Tässä on linkki englanninkieliseen videoon, joka on lyhyt mutta siinä on paljon sanomaa.

Kivaa alkavaa viikonloppua ihan jokaiselle ja muistakaa olla ystävällisiä, auttaa apua tarvitsevaa, hymyillä tuntemattomillekkin ja mikä tärkeintä olla kilttejä ja myötätuntosia myös itsellenne :) 

- Milla -

Terapiasta

Suomen käypähoito suosituksissa paras vaste masennuksen hoidossa saadaan lääkityksen ja psykoterapian yhdistelmästä.

Toinen asia on: Kuka saa hoitoa suomessa tämän mukaan?

Ei moni. Resurssit eivät riitä. Mielenterveyden oireilu on lisääntynyt. Tai ehkä tiedon lisääntyminen mt-ongelmista on tuonut enemmän asiakaskuntaa tälle puolen. Ajanvaraus aikoja ei yksinkertaisesti riitä kaikille. Hyvä että psykiatristen sairaanhoitajien aikojakaan riittää kunnallisella puolella. Joka paikassa kiristetään kun rahat ei riitä. Mikä on hinta yhteiskunnalle sitten kun ihminen ei saa hoitoa? Valmiiksi heikommassa asemassa oleva ihminen joutuu vaatimaan mielenterveyden hoitoa. Mikä on miusta todella surullinen asia. Itsekkin olen joutunut vaatimaan ja kertomaan suoraan mitä haluan ja miten toimitaan ja näin olen saanut apua loppupeleissä. Kaikki ei saa sitä edes välttämättä pyytämällä. Raha ratkaisee tässäkin asiassa.

Psykoterapiasta

Oon itse onnellisessa asemassa siinä mielessä että terapiaa on takana jo 7kk. Kävin tutustumiskäynnillä neljällä terapeutilla ja heidän joukostaan löytyi mulle sopiva. Mun terapia suuntaus on psykodynaaminen mutta painotan että terapeutin etsintä prosessissa tärkein asia on että henkilökemiat kohtaa. Mun terapeutti kulkee mun rinnalla varmaankin ne täydet 3 vuotta, mihinkä kela antaa tukea. Suomessa kela korvaa psykoterapia käynnistä 57,60e ja oma vastuuosuus käynnistä pyörii 20-30 euron kieppeillä, riippuen terapeutin tuntihinnasta.

Terapian ja terapeutin avulla pystyy käsittelemään mennyttä elämää ja miettimään tulevaisuutta. Terapeutti on myös tärkeässä osassa ollut ainakin mulla nostamassa mun itsetuntoa. Mun itsetunto on elämän vastoinkäymisten takia ollut todella pitkään, tosi alhaalla. Oon saanu myös apua haitallisten ajatusmallien työstämiseen. Mitä syvemmälle mennään, sitä paremmin alan hahmottaa asioiden syy-seuraussuhteita. Kun ’maskeja’ lasketaan alas sieltä alkaa pikkuhiljaa paljastua se kuka oon. Maskeilla tarkotan mun tapauksessa esimerkiksi hymyä. Mun on ollut aina tosi helppo laittaa kasvoille hymy, vaikka sielun ois tehny mieli itkee ja huutaa. Tärkeä oppi on myös että en voi ite vaikuttaa esimerkiksi muiden ihmisten ratkaisuihin. Terapeutti ei anna valmiita vastauksia mihinkään vaan laitttaa sut itse pohtimaan asioita, toki keskustellen.

Terapia saattaa kuullostaa kalliilta puuhalta mutta uskon että se maksaa ittensä tulevaisuudessa takaisin moninkertaisena. Oon oikeastaan henkilökohtasesti sitä mieltä että ihan jokaisen ihmisen kannattaisi harkita pientä terapiajaksoa jossain vaiheessa elämäänsä. On tää tutkimusmatka itteensä myös perin mielenkiintostakin puuhaa. 

Oon perus luonteeltani herkkä ihminen. Tunnen mun tunteet tosi vahvasti, ilman välimuotoja niin hyvässä kuin pahassa. Mun tunteiden tunnistamistaidot on jotain päiväkoti-ikäisen luokkaa. Oon sanonutkin että tarviisin ne kortit millä päiväkoti-ikäisille opetetaan nimeämään omia tunteita :D Oon herkkä myös sään muutoksille, ympäristön muutoksille ja rutiinit on mulle tärkeä asia. Erillaiset elämäntilanteet ja erillaiset elinympäristöt on muokanneet miusta miut joka olen tänään. Niinkuin varmasti elämä muokkaa ketä tahansa, joiden elämässä sattuu ja tapahtuu vuosi vuodelta toisensa perään sekä liikkuvia osia on paljon.

Musiikki on auttanu mua paljon kun en oo löytänyt mun tunnetiloille sanoja. Tässä osa miun voimabiiseistä:

hullu – juju

Et sinä yksin - juju

majakka – juno

Aina ku aira - pyhimys

OK - Tuomas Kauhanen

Onnelliseksi – juju

Valo pimeän - pyhimys

Älä muuta mitään - juno

parempi yksin - pyhimys

Jättiläinen – Pyhimys

Sitten vielä loppuun vähän et mitä mulle kuuluu?

Tällä hetkellä mennään vähän matalaliitoa johtuen varmasti vallitsevasta maailman tilasta. Luen liikaa uutisia ja tiedän tämän itsekkin että ruokin paniikkiani tällä tavoin. Mutta asiat on silti hyvällä mallilla. Paremmin kuin pitkään aikaan. Pääsykokeisiin luku etenee hyvin ja alkaa tosiaan jo jännittää. Koronastakin huolimatta tää vuos tuntuu niiin mun vuodelta.

- Milla -