Selviytymismoodi

Oon tässä lähiaikoina paljon miettinyt unelmia ja itsetuntoon liittyviä asioita. Oon niin kiitollinen että että näitä asioita löytyy miulta nykypäivänä.

Näin ei oo aina ollu. Kun elää monta vuotta vain selviytymismoodissa, niin aivokapasiteetista ei oikeastaan jää tilaa haaveilulle, unelmille ja kaikelle semmoiselle luovalle ajattelulle muutenkaan. Sitten niiden vuosien jälkeen, jotka on taistellu siinä selviytymismoodissa on vaan yksinkertasesti liian uupunut siitä omaa päätään vastaan taistelusta, joten siinä menee oma aikansa kun stressihormoonit väistyy ja kortisoli poistuu kehosta

Nätti auringonlasku

Ihmettelin aina kun kaikki puhui 'seuraa sun unelmia' tai 'mene intohimojasi kohti'. Mulla ei yksinkertaisesti kolme vuotta sitten ollut minkäänlaisia unelmia. Oikeastaan tän kolmen vuoden aikana olen vasta kunnolla oikeasti elänyt, enkä ole ollut vain olemassa. Ehkä näin on koska olen tajunnut, etten tarvitse kenenkään muun lupaa elääkseni omanlaistani elämää.

Suuri apu minkä oon terapiasta saanu on haitallisten ajatusmallien deletointi. Tein tosi paljon ennen sitä että kun alkoi mennä hyvin, Olin vaan huolissani siitä, että millon alkaa mennä taas huonosti. Well well kehä oli valmis, ettei ees osannu nauttia ajasta joka oli seesteistä ja kun tuli huonompi kausi, niin sitähän oli vatvonut koko sen ajan jo valmiiksi. Toki edelleen tiedostan että huonompien kausien mahdollisuus on iso, mutta seesteisemän ajan tullessa osaan pysähtyä ja nauttia siitä. 

Repäsin ja kokeilin miten punanen huulipuna sopii miulle.

Vaikka oon ollu aina perus positiivinen ihminen niin terapian myötä oon huomannu myös, miten kamalan negatiivisesti puhui itselleen ja ajatteli itsestään. Tosi paljon on jäänyt asioita tekemättä, kun pelkäsi epäonnistumista ja kyseenalaisti omia kykyjä selviytyä. Huono itsetunto vaikeutti elämää myös tosi ihmissuhteiden osalta. 

Ilman terapiaa en ois ikimaailmassa hakeutunu ammattikorkeakouluun. Oisin menny siitä mistä aita on matalin, ja suorittanu tutkinnon ammattikoulussa. Enkä siis tarkoita että ammattikoulu tasosissa tutkinnoissa ois mitään vikaa ja kaikkien pitäisi mennä korkeakouluun. Vaan esim terapeutti tiesi kuinka hyvin numeroin olin suorittanu sosiaali- ja terveysalan. Joten merkonomi ala miulle ois ollu aika helppo.

Mun kaveri valmistui lähihoitajaksi, niin juhlistettiin sitä vähäsen.

Yksi iso askel, mikä on tuonut rauhaa sielulleni, on se, että olen oppinut elämään epävarmuudessa. Varsinkin näin korona-aikana koko maailman tilanne on vähän epävarma. Pystytäänkö me nujertamaan tätä virusta vai jääkö se meijän arkeen ikuisiks ajoiks. Jatkuuko koulu kuukauden päästä etänä vai päästäänkö jo fyysisesti kouluun. Kaikki on kokoajan niin vaakalaudalla, että on oikeastaan vaan pakko löytää keinoja sopeutua. Elämä on jatkunut elämisen arvoisena rajoituksista huolimatta, vaikkakin kyllä tätä koronaväsymystä on ilmassa itsellänikin.

-Milla-

Kuntosalitreenaus

Kirjotin treenaamisesta aikaisemmin jo tuonne instagramin puolelle, mut päätin avata aihetta täälläkin. 

Oon siis käynyt ensimmäistä kertaa kuntosalilla 2014. Se on kulkenu tähän päivään saakka matkassa mukana, välillä enemmän, välillä vähemmän. Tällä hetkellä se on todella tärkeä ja iso osa arkea. Koen kuntosalitreenamiseen kovasti paloa ja intohimoa. Käyn keskimäärin 3-4 kertaa viikossa salilla.

Oon tykänny käydä vuosien varrella kehonkoostumus-mittauksissa. Niistä oon saanu suunta antavaa tietoa, muutoskuvien lisäksi, että onko sitä kehitystä tapahtunu ollenkaan. Oon 159cm pitkä ja painan 56 kiloo tällä hetkellä. Painoo saa luvan kanssa tulla lisää. Parhaana mittarina pidän tyytyväisyyttä peilikuvaan ja että keho toimii niinkuin pitää. Siitä tiiän että teen ainakin jotain oikein.

En oo ikinä ostanu kenenkään treeniohjelmia vaan aina suunnitellu kaikki treenit itse. Ottanu toki vinkkejä vastaan kavereilta. Youtubesta videoita kattomalla oon opiskellu oikeenlaisia tekniikoita ja lukenu paljon blogeja lihaksen kasvattamisesta. Liikeradat on kehittyny pikkuhiljaa oikeille raiteillee, mutta varmasti vielä nykyäänki niissä ois hiomisen varaa.

En ole koskaan dietannut. Enkä perusta edelleenkään ruokavalion liian tarkkaa kyttäämistä, grammojen mittailua taikka mielihalujen kieltämistä itseltään. Miusta tää kehonrakennus-kulttuuri on menny ihan liian kaupalliseks enkä usko puolienkaan jauhemömmöjen toimivuuteen. Käytän mieluummin nekin rahat oikeaan ravitsevaan ruokaan. 

Oon syöny aina aika perusterveellisesti, voisin toki lisätä kasviksia. Rakastan 'roskaruokaa' ja tykkään syyä karkkeja ja leivonnaisia. Kyllä maitorahka ja kananmunat ovat tämän naisen tiellä pitäneet. Ennen join proteiinijuomia mut nykyään nekään ei mee alas. Oon rakastunut kylläkin proteiinipatukoihin ja proteiini pannukakkuihin. Ennen treeniä juon joskus pre-workoutin sekä oon tykänny juoda bcaa-juomia treenien aikana.

Tää on vaan miun tapa treenata, enkä mie oo sanomaan kellekkään mikä on se ns. oikea tapa. Itse oon kokenu tän tavan toimivaks itellä. kehoa ja mieltä kun kuuntelee, niin silloin koen olevani oikeilla raiteilla.

-Milla-