Vaikka tää miun sairastaminen on ollut suurimmilta osin 'epäreilua'kuluttavaa' todella syvältä', niin se on myös opettanut minnuu tosi paljon. Oon oppinu semmosia asioita joita joku toinen ei ehkä opi koko elämänsä aikana.
Ilman tätä sairautta en ois pysähtynyt miettimään mikä elämässä on oikeesti tärkeetä. Se on laittanut miut pistämään miun elämän uudestaan ja uudestaan järjestykseen. Niin että miun arki ois miun arvojen mukaista. Niin että miun elämä näyttää miunlaiselta.
Joka kerta ku oon tömähtänyt takas pohjalle niin oon alottanut kaiken vähänniinkun alusta. Kun vaipunut sängyn uumeniin väsyneenä, siinä sängyssä oon sit miettinyt että miksi mie tästä sängystä ylipäätään enää nousisin. No miun ympärillä olevien ihmisten takia. Itseni takia. Jos unohdun tänne sängyn pohjalle makaamaan niin ei se oo semmosta elämää mitä mie haluan elää. Oon taistellu itteni sieltä monta kertaa ylös, vaikka keho on painananut 100 kiloa. Oon noussu sieltä niin monta kertaa ylös, että se ei onneks tunnu enää taistelulta.
Se on opettanut mulle paljon kiitollisuudesta. Miten ihmiset ja asiat tässä elämässä ei oo itsestäänselvyyksiä. Kaikki mitä oon tähän asti saavuttanut on miun omaa panosta. Se on pistänyt miun arvoja uuteen järjestykseen jossa ihmiset ja ihmissuhteet on etusijalla, sitten tulee vasta kaikki muu. Raha tuo turvallisuuden tunnetta mut ennen sitä tulee oma terveys. Kun terveys menee niin sitä ei mikään rahamäärä korvaa tai tuo takaisin. Töissä ehdin käydä opiskelujen jälkeen mut ilman näitä tyyppejä keitä mulla on ympärillä, ilman niitä olisin ihan tyhjä, yksinäinen, kuin rutistamaton märkä tiskirätti. Aina en muista heille ees henkilökohtasesti sanoo, mut toivottavasti he tietää..
Se on opettanut mua kuuntelemaan itseäni. Mitä miun sisin sanoo tästä asiasta. Tasapainottelemaan, että mille asioille annan mun aikaa ja mille asioille en. Se on opettanut lempeyttä ja armollisuutta itseäni kohtaan. Miun ei tarvii mahtua mihinkään muottiin. Miun elämän ei tarvii olla paikasta toiseen juoksemista koko päivä. Miun ei tarvii olla täydellinen. Keskiverto on enemmän kuin paras vaihtoehto. Miun arvoo ihmisenä ei mittaa se käynkö töissä tai opiskelenko mie. Miun ei tarvii olla tän yhteiskunnan pyörivä ratas jos en siihen pysty. Miun ei tarvitse miellyttää ketään jos en halua. Tässä elämässä kun et ikinä voi mielyttää kaikkia. Miullakin on oikeus sanoa ei.
Se on opettanut mua luopumaan. Oon alkanu ite huomata milloin on liian monta rautaa tulessa yhtäaikaa. Sit on vaan ollu pakko jättää joku juttu pois tai oon saattanut toisen asian nopeutetulla aikataululla päätökseen. Se on opettanut mua aikatauluttamaan elämää. Jaksanko ja riittääkö mun voimavarat justtähän juttuun juuei nyt. Jos ei nyt riitä niin ehdin tehdä sen elämässä myöhemminkin.
Tärkeintä mulle on kun käyn illalla nukkumaan ja aamulla kun herään, että kunhan miulla itselläni on hyvä olla, niin se on pääasia. Kunhan oon totta itselleni, niin se riittää. Se on koko miun elämän ja olemassaolon ydin että mie itse olen onnellinen ja tyytyväinen. Että saan olla oma aito itseni, eikä miun tarvii selitellä sitä kenellekkään.
-Milla-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti